18.10.2009

Lauantai

Vietin lauantaita kaupungilla ystävän kanssa. Kävimme keskustan Ruohonjuuressa ja ostin kaipaamiani ruis- ja vehnäjyviä. Mukaan lähti myös sinapinsiemeniä ja mikä loisto-ostos olivatkaan. Maustavat kivasti salaattia tai pelkkiä itujakin. Käväsimme myös Ratakadun Menitassa, mutta pian "umpeutuvat" lankasetelit kotiin unohdettuani en halunnut ostaa nyt mitään. Jahkailtuamme muutaman ravintolan sijainnin suhteen päätimme lopulta mennä Hakaniemen Kauppahallin kautta kala-aterialle luokseen.

Huvitti kun ymmräsin yrittäessäni summata tuoreita ravitsemuksen oppeja ja ideoita ystävälleni, miten hihhulimeiningiltä ne saattavat kuullostaa, mikäli kertojalla ei joko ole aikaa kunnolla perustella tai ei tule sitä tehneeksi jostain muusta syystä. Ruoan värähtely meni hieman yli jo häneltä. Tästä on hyvä jatkaa.

Kirjastosta viikolla noutamani 6 varausta ovat kaikki varmasti hyviä opuksia, tosin olen paneutunut vasta yhteen. Kirja vaikuttaa ihan omaan kirjahyllyyn hankkimisen arvoiselta referenssiopukselta. Samoin lääkärin ammattia harjoittavilla ihmisillä tulisi mielestäni ehdottomasti olla kyseinen kirja käden ulottuvilla ainakin viimeistään pillereitä (potilaille) määrätessään. Kirja on Ravintoterapian käsikirja (Tuula Laamanen). Suosittelen!

Päivän suurin saldo oli ehdottomasti kuitenkin päätökseni muuttaa ja ostaa uusi asunto lähempää keskustaa. Ei mitenkään ison iso muutos, mutta takaisin Kallion kulmille kuitenkin.


12.10.2009

Raakasuklaata chillisti


Vihdoinkin sain kaksi viikkoa sitten tilaamani kaakaovoi ja-nibsit raakasuklaan valmistamista varten. Tilasin ensimmäistä kertaa Cocovista. Tilauksen postiin laittaminen kesti putiikissa yli viikon.

Sitten siihen suklaaseen. Tein Puhdistamosta löytyneellä ohjeella jota hieman muokkasin. Laitoin sekä kaakaovoita että kookosrasvaa. Raastoin sekaan sitruunan kuorta ja kesän sadosta kuivattamaani chiliä.
Hyvistä raaka-aineista on helppo tehdä hyvää. Bilteman silikoniset jääpalamuotit olivat hyvät suklaan jäähdyttämiseen, mutta myös pakastimen "omat" muotit ajoivat asian.

Ensi kerralla suklaan parissa teen hieman miedompaa ja hienostunempaa. Mahdollisesti vaniljaa.
Resepti oli varsin toimiva.

2.4.2009

A dummy

Oh I really do very badly need a dummy ! I was benchmarking them and am thinking of getting the Adjustoform Dressmakers Leg Form.

I have not much experience with different types of dummies, meaning what kind of advantages do I miss in case I'll buy the one with legs. And vice versa. Except the obvious advantages. I am wondering wether there are some down sides to choosing the one with legs.

31.3.2009

Red dancing shoes

Halusin aikoinaan pitkään punaisia balettitossuja, mutta niitä ei koskaan löytynyt. Nyt törmäsin näihin ja ne olisi ollut pakko saada. Kokoja ei ole jäljellä.


kuva: acne

27.3.2009

Sanoin saliharjoituksilla :D

Tosiaan, kirjoitin saliharjoituksilla
Se on ihan vasta eilisestä alkaen ollut elämässäni :D

Minulla on ollut kortti läheiseen kuntokeskukseen, missä käyn eniten ohjatuilla tunneilla. Eilen kuitenkin viimein käytin korttiin kuuluvan laiteopastuksen ja personal trainer teki minulle saliohjelman.

Ajattelin koittaa noin kuukauden, mitä siitä seuraa jos käyn salilla muun liikunnan ohella 1-2 kertaa viikossa. Tähän saakka olen koko aikuisikäni vältellyt saleja. Syystä että mulla kasvaa lihakset silmänräpäyksessä. Tämä kuntoinspiraatio siis kumpuaa siitä, että pikkuhiljaa olen alkanut tiedostamaan, että se on menoa nyt kolmekymppisenä, jos ei tee enemmän itsensä eteen, kuin tähän saakka. Jostain syystä olen tähän saakka ollut jossain määrin onnekas vanhenemiseen liittyvien muutosten suhteen.
Terveys on myös yksi tärkeä motivaattorini.

Hyvä ruoka parempi mieli ja puhdas koti on ihana asia, vai miten se meni

Oli tarkoitus aloittaa päivä joogalla ja sen jälkeen saliharjoituksilla. No, toisin kävi. Olisin myöhästynyt tunnilta 10min, joten en lähtenyt lainkaan. Sen sijaan aloinkin siivoamaan. Nyt olen siivonnut vajaa kolme tuntia, mutta vasta olo- ja makuuhuone on kunnossa. Näin aurinkoisena päivänä en enää keksinyut syytä, miksi en putsaisi peili- ja lasipintoja. Nyt kun se on tehty on hyvä olo, näyttää ihanalta kun koti on puhdas. Olen kotona oppinut isoäidin tavan eli että peilipintojen pesun jälkeen pinnat kiillotetaan sanomalehdellä. Paras tapa jonka tunnen. Sanovat tehon perustuvan siihen, että lehden muste tarttuu noihin pintoihin ja tekee niistä kiiltävämmät.

Nyt sitten ainakin vielä keittiö (tiskivuorineen) ja kylpyhuone. Olin suunnitellut, että siivottuani alkaisin rankkaamaan vaatehuoneestani osan vaatteista kirppislaatikoihin. Tänään en sitä jaksa tehdä, mutta pikkuhiljaa pakko, kun vaatehuone on todella täysi. Toinen tilasyöppö on kankaat. Eniten asunnossani vie tilaa musiikkivälineet, kankaat, vaatteet, kirjat ja langat. Toivon löytäväni jostain sellaisen matalahkon ja melkoisen leveän ( 2 metristä eteenpäin) ikkunan eteen laitettavan tason kasveille, jossa olisi myös laatikot joista saisin säilytystilaa kankaile ja langoille, jottei niitä tarvitsisi pitää vaatehuoneessa ja muissa huonoissa paikoissa.

Ehkä laitan valokuvan tänne, kuhan saan kämppää vielä vähän ojennukseen.

26.3.2009

Cafe Parisienne

Kahvimaailmaan tutustumiseni jatkuu, kun muistin viimein eilen ostaa Cafe Parisienne- paketin. Lämmitin juuri maitoa ja vaahdotinkin hieman. Maku on huomattavasti vahvempi kuin peruskahvien. Pauligin asteikon (1-5) mukaisesti paahtoaste on täydet 5.

Nyt kahvia naamaan ja liikkeelle !