8.12.2009

Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut

Kirjoitan nyt tässä osoitteessa uudesta asiasta eli työtilanteestani. Työtilanteeni on hieman erilainen kuin tavanomaisemmat ja helpommin määriteltävät vakituiset työt, pätkätyöt ja työttömyys. Toimin freelancena. Olen tehnyt niitä töitä kymmenen vuotta välillä sivutoimisesti välillä päätoimisesti ja minulla on niihin yliopistokoulutusta. Lisäksi hankin tradenomin paperit vuosi sitten. Työtilanteeni on sellainen, ettei yhteiskunnan toiminnot tunnista minua suoraan työttömäksi, mutta ei aina työtä tekeväksikään.

Valmistuin siis joulukuussa 2009 ja olin siitä alkaen työttömänä noin 2 kuukautta. Sen jälkeen menin yhteen keikkatyöhön, minkä jälkeen en enää jaksanut hakea kassasta mitään vaan jäin täysin sivutyöni varaan. Työ- ja elinkeinotoimisto jostain syystä kuitenkin halusi pitää työnhakuani voimassa. Kerroin elokuisella käynnilla mitä olen tienannut ja kuinka palkkani määräytyy. Avulias virkailija ilmoitti palkastani huolimatta, että minun kannattaisi hakea kassasta rahaa niiltä päiviltä kun minulla ei ole ollut tuota ihan ok tuntipalkan työtä tehtävänäni. Aluksi en kuitenkaan toiminut niin. Nyt syksyn myötä työt ovat vähentyneet dramaattisesti ja pian saankin jo ihmetellä toimeentulon kanssa, joten laitoin hakemuksen kassaan. Mitään en ole saanut enkä kassasta nostanut 9 kuukauteen.

No, tänään sitten postin mukana tupsahti kaksi työhönosoitusta. Kyllä minulla melkein itku pääsi kun luin työn kuvaukset. Toinen työ on täysin mekaanista sisään tulevien papereiden kopioimista ja skannaamista. Vakituisesti! En halveksu mitään töitä, mutta työn tulisi ainakin jollain tavalla kohdata tekijänsä potentiaali sekä aiempi työkokemus. Tuntuu niin turhalta elämän tuhlaamiselta. Omalla kohdalla masennus iskee aika nopeasti jos työ ei kohtaa millään lailla omaa tasoa.

Kunpa saisi itseä kiinnostavaa työtä! Tekisin mieluusti sivutöitä ihan sivutöinä ja menisin ihan oikeaan työhön sisälle. Yksi todella kiinnostava paikka on avoinna ja laadinkin siihen juuri hakemusta. Jos en saa töitä edelleenkään sanotaan tammikuun loppuun mennessä alan puuhaamaan pois muuttoa Suomesta. Ei elämä voi olla näin tuhlattavaksi tarkoitettu.