31.3.2009

Red dancing shoes

Halusin aikoinaan pitkään punaisia balettitossuja, mutta niitä ei koskaan löytynyt. Nyt törmäsin näihin ja ne olisi ollut pakko saada. Kokoja ei ole jäljellä.


kuva: acne

27.3.2009

Sanoin saliharjoituksilla :D

Tosiaan, kirjoitin saliharjoituksilla
Se on ihan vasta eilisestä alkaen ollut elämässäni :D

Minulla on ollut kortti läheiseen kuntokeskukseen, missä käyn eniten ohjatuilla tunneilla. Eilen kuitenkin viimein käytin korttiin kuuluvan laiteopastuksen ja personal trainer teki minulle saliohjelman.

Ajattelin koittaa noin kuukauden, mitä siitä seuraa jos käyn salilla muun liikunnan ohella 1-2 kertaa viikossa. Tähän saakka olen koko aikuisikäni vältellyt saleja. Syystä että mulla kasvaa lihakset silmänräpäyksessä. Tämä kuntoinspiraatio siis kumpuaa siitä, että pikkuhiljaa olen alkanut tiedostamaan, että se on menoa nyt kolmekymppisenä, jos ei tee enemmän itsensä eteen, kuin tähän saakka. Jostain syystä olen tähän saakka ollut jossain määrin onnekas vanhenemiseen liittyvien muutosten suhteen.
Terveys on myös yksi tärkeä motivaattorini.

Hyvä ruoka parempi mieli ja puhdas koti on ihana asia, vai miten se meni

Oli tarkoitus aloittaa päivä joogalla ja sen jälkeen saliharjoituksilla. No, toisin kävi. Olisin myöhästynyt tunnilta 10min, joten en lähtenyt lainkaan. Sen sijaan aloinkin siivoamaan. Nyt olen siivonnut vajaa kolme tuntia, mutta vasta olo- ja makuuhuone on kunnossa. Näin aurinkoisena päivänä en enää keksinyut syytä, miksi en putsaisi peili- ja lasipintoja. Nyt kun se on tehty on hyvä olo, näyttää ihanalta kun koti on puhdas. Olen kotona oppinut isoäidin tavan eli että peilipintojen pesun jälkeen pinnat kiillotetaan sanomalehdellä. Paras tapa jonka tunnen. Sanovat tehon perustuvan siihen, että lehden muste tarttuu noihin pintoihin ja tekee niistä kiiltävämmät.

Nyt sitten ainakin vielä keittiö (tiskivuorineen) ja kylpyhuone. Olin suunnitellut, että siivottuani alkaisin rankkaamaan vaatehuoneestani osan vaatteista kirppislaatikoihin. Tänään en sitä jaksa tehdä, mutta pikkuhiljaa pakko, kun vaatehuone on todella täysi. Toinen tilasyöppö on kankaat. Eniten asunnossani vie tilaa musiikkivälineet, kankaat, vaatteet, kirjat ja langat. Toivon löytäväni jostain sellaisen matalahkon ja melkoisen leveän ( 2 metristä eteenpäin) ikkunan eteen laitettavan tason kasveille, jossa olisi myös laatikot joista saisin säilytystilaa kankaile ja langoille, jottei niitä tarvitsisi pitää vaatehuoneessa ja muissa huonoissa paikoissa.

Ehkä laitan valokuvan tänne, kuhan saan kämppää vielä vähän ojennukseen.

26.3.2009

Cafe Parisienne

Kahvimaailmaan tutustumiseni jatkuu, kun muistin viimein eilen ostaa Cafe Parisienne- paketin. Lämmitin juuri maitoa ja vaahdotinkin hieman. Maku on huomattavasti vahvempi kuin peruskahvien. Pauligin asteikon (1-5) mukaisesti paahtoaste on täydet 5.

Nyt kahvia naamaan ja liikkeelle !

Edelläkävijät

vau, törmäsin juuri Silver-blogiin. No.. juuri, sen kaksi tuntia sitten, jonka olen viettänyt sitä lukien.
Se oli kaikkea sitä (ja paljon enemmän), mikä kiinnostaa minua. Bisnestä, web 2.0, muotia, trendejä..

Luin Ana Nuutisen väitöskirjasta Edelläkävijät. Väitös on vuodelta 2004 joten sain hyvän syyn olettaa, että kirjastostakin tuo löytyy. Niinpä löytyikin: 1 varaus, kappaleita 2 eli saan sen luettavakseni melko pian.

25.3.2009

Kaavat, vintage kaavat

Jo kouluajoista lähtien olen keräillyt entisen ajan vaatteita, etenkin mekkoja ja kenkiä. Siis noin 20 vuotta. Vasta viime vuosina minuunkin on iskenyt vintage-kaavojen kaipuu. Kova kaipuu. Niitä on netti pullollaan, mutta jotenkin tuntuu pöhköltä maksaa pari kymppiä tai enemmänkin kaavasta, joka ei välttämättä ole oikeaa kokoa, ja jos onkin niin koot ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Eli siis kaavasta, jota ei ensin voi "vain kokeilla".

Vaikka omaan kaavanpiirto- ja kuosittelutaidot, niin en tunne vanhan ajan leikkauksia niin hyvin, että osaisin toteuttaa vintage-vaatteita suoraan kuvasta. Yleensä se on helppoa tai ainakin tehtävissä pienellä pähkäilyllä, mutta näiden kohdalla haluan toteuttaa kaiken mitä vaatteeseen alun perin kuuluu tai ainakin nähdä, miten alunperin kuuluisi.

Ainakin nämä mekot saavat vatsan perhosille

Kevätinspiraatio

Aika hidas sytytys tämän bloggaamisen kanssa! Olen jo viikkoja säilönyt selaimeni kirjanmerkeissä useita kuvia asuista, joihin ehdottomasti palaan kun ehdin. Niin  että miksi en näyttäisi täällä !? Nyt näytän. Yksi huolenaihe on, ihan jo menneen lopputyöni aiheenkin vuoksi, miten teen oikeaoppisen viittauksen lähdemateriaaliin. 

Ensinnäkin Bonzie-blogista tällainen asu: