11.12.2009

Gremolata modaus

Olen jo pitkään testaillut ohjeita, joihin sopii monta terveellistä ainesosaa samaan aikaan. Tänään löytyi taas yksi.
Kyseessä on Gordon Ramsayn ohje ja sitä kannattaa muokata ehkä hieman. Lisää esim. basilikaa, greipin kuorta, inkivääriä ja hunajaa/muuta makeuttajaa tai fiiliksen mukaan jotain muuta. Tarjoile vaikka sardiinisalaatin kanssa. Ihan taivaallisen hyvää ja monikäyttöistä.

8.12.2009

Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut

Kirjoitan nyt tässä osoitteessa uudesta asiasta eli työtilanteestani. Työtilanteeni on hieman erilainen kuin tavanomaisemmat ja helpommin määriteltävät vakituiset työt, pätkätyöt ja työttömyys. Toimin freelancena. Olen tehnyt niitä töitä kymmenen vuotta välillä sivutoimisesti välillä päätoimisesti ja minulla on niihin yliopistokoulutusta. Lisäksi hankin tradenomin paperit vuosi sitten. Työtilanteeni on sellainen, ettei yhteiskunnan toiminnot tunnista minua suoraan työttömäksi, mutta ei aina työtä tekeväksikään.

Valmistuin siis joulukuussa 2009 ja olin siitä alkaen työttömänä noin 2 kuukautta. Sen jälkeen menin yhteen keikkatyöhön, minkä jälkeen en enää jaksanut hakea kassasta mitään vaan jäin täysin sivutyöni varaan. Työ- ja elinkeinotoimisto jostain syystä kuitenkin halusi pitää työnhakuani voimassa. Kerroin elokuisella käynnilla mitä olen tienannut ja kuinka palkkani määräytyy. Avulias virkailija ilmoitti palkastani huolimatta, että minun kannattaisi hakea kassasta rahaa niiltä päiviltä kun minulla ei ole ollut tuota ihan ok tuntipalkan työtä tehtävänäni. Aluksi en kuitenkaan toiminut niin. Nyt syksyn myötä työt ovat vähentyneet dramaattisesti ja pian saankin jo ihmetellä toimeentulon kanssa, joten laitoin hakemuksen kassaan. Mitään en ole saanut enkä kassasta nostanut 9 kuukauteen.

No, tänään sitten postin mukana tupsahti kaksi työhönosoitusta. Kyllä minulla melkein itku pääsi kun luin työn kuvaukset. Toinen työ on täysin mekaanista sisään tulevien papereiden kopioimista ja skannaamista. Vakituisesti! En halveksu mitään töitä, mutta työn tulisi ainakin jollain tavalla kohdata tekijänsä potentiaali sekä aiempi työkokemus. Tuntuu niin turhalta elämän tuhlaamiselta. Omalla kohdalla masennus iskee aika nopeasti jos työ ei kohtaa millään lailla omaa tasoa.

Kunpa saisi itseä kiinnostavaa työtä! Tekisin mieluusti sivutöitä ihan sivutöinä ja menisin ihan oikeaan työhön sisälle. Yksi todella kiinnostava paikka on avoinna ja laadinkin siihen juuri hakemusta. Jos en saa töitä edelleenkään sanotaan tammikuun loppuun mennessä alan puuhaamaan pois muuttoa Suomesta. Ei elämä voi olla näin tuhlattavaksi tarkoitettu.

Vihreän Kosmetiikan Brunette- palashampoo

Luin pari viikkoa sitten tästä tuotteesta. Se sattui hyvään aikaan, koska olinkin juuri vaihtamassa shampoon loppumisen myötä puhtaampaan tavaraan.

Vaikka olin lukenut nämä suositukset en ollut vielä itse vakuuttunut tuotteen kapasiteetista. Täytyy siis myöntää että olen aika ihmeissäni nyt, koska tuote on aivan ylivertainen. En varmasti palaa enää vanhaan!

Lähtötilanne minulla oli pesua milloin milläkin tigillä tai markettishampoolla 3-5 krt/ vko ja hoitoaineet päälle ynnä syvähoitavat tarpeen mukaan. Hiuslaatu tuuhehako, luonnonkihara, melko karkea (vaalean)ruskea hius. Minullakin viimeisin värjäyskerta kulkee jo noin 8 sentin päässä juuresta.

Luulin että minulla oli jo ennen palashampoota hyväkuntoiset hiukset. Nyt näen, etten tiennyt miten hyvässä kunnossa ne voisivakaan olla. Tapoihini ei ole koskaan kuulunut omien hiuksieni hiplaus ja silittely pitkin päivää. Ei ennen ensimmäisiä palapesuja siis.

19.11.2009

Skorpioni ja parsakaali

Noniin, juttelin lähikaupassa tuosta ötökästä. Joku eläinexpertti tiesi kertoa, että todennäköisesti on kyse nuoresta skorpionista. Nyt kun asiaa ajattelen, on se enemmän kuin loogista. Juuri siltä tuo näyttääkin. Kamalaa ajatella, että olen omin pikku kätösin pilkkonut tuota parsakaalia pienemmäksi, kuten kuvasta näkyy.

Lähetän kauppiaalle valokuvan tuosta ötökästä, ihan jotta voi halutessaan kysellä keskusvarastolta että "mikä meininki". Tähän se globalisaatio on siis meidät tuonut: eksoottisia eläimiä ruoassamme!

Ötökän ilmestyessä mietin hetken, että pitikö sitä olla niin kasvispainotteisesti ruokaileva. Tänään ostin ensimmäisen kerran uuden parsakaalin ja toivon ettei minulle ilmesty enää skorpioneja.

EDIT 7.12. kauppias ei ole vielä ollut yhteydessä lajinmääritykseen liittyen. Päädyimme kuitenkin epäilemään skropioniuutta. ;)

Aasiakas.net- sviusto

Törmäsin äsken aasiakas.net -sivustoon, ja nauran edelleen.
Itsekin, onneksi melko lyhyen aikaa, asiakaspalvelussa työskennelleenä pystyn samaistumaan kertomuksiin. Kannattaa kurkata !

6.11.2009

Broccoli bug

Koin epämiellyttäviä hetkiä tänään kokatessani lounasta, kun wokkipannulla olevista parsan palasista näytti nousevan jotain. Aluksi en ollut uskoa silmiäni, mutta lopulta oli jo pakko. Lämmön vaikutuksesta jostain syystä parsan varresta nousi siis jonkinlainen "heinäsirkan ja ravun yhdistelmä". Enkä tiedä lainkaan mikä se on. Kiikutin pannun sisältöineen parvekkeelleni, missä se on edelleen. Kaikkine sisältöineen.

Pidän mahdollisimman vähän prosessoidusta aidosta ruoasta ja usein myös raakana, mutta tämä oli jo minulle hieman liikaa. Tuollaista en todella halua saada elimstööni sisälle. Näyttää ilkeältä.


5.11.2009

Couture Sewing Techniques

Postin mukana tuli tänään Couture sewing techniques- kirja. Pääsen testaamaan kirjan "korkeamman" ompelun tekniikoita kun aloitan Sisleyn talvitakkini muokkaamisen. Takissa on liian leveä hartialinja ja pituuskin on parempi hieman lyhyempänä. Oikeastaan puran takin osiin ja kaavoitan uudelleen, koska kangas on mieluinen. Purin sitä jo hieman, kunnes tajusin että minun on paras ensin viedä se pesulaan kuivapestäväksi. Voisin oikeastaan ottaa ennen-ja-jälkeen kuvat työstä. Toivottavasti muistan huomenna aamulla.

Päälle päin huomaamattoman (vuorin sisällä olevan) työn jälki on melkoisen huonoa. En olisi uskonut, mutta takki on selvästi jonkun pienin kätösin tehty ellei sitten peräti psykedeeleissä. Helmaa ja vuorta kiinni pitävän sauman ompeleen suoruus heitti jopa 15cm. Ei enää mikään pieni mittavirhe. Vaatteiden purkaminen opettaa usein paljon. Niin tälläkin kertaa.

Luin jo hieman kirjaa ja siellä on ihan uuttakin asiaa, joten oli hyvä ostos.